Paikalliset kuvat paikallisen ja maapalloistuneen kuvaverkon vuorovaikutuksen inhimillistäjinä
Olen valokuvannut Dokumenttiprojekti Tamperetta vuoden 2003 alkupuolelta saakka. Se on taiteellinen prosessi, jossa tuotan paikallisia kuvia inhimillistäen paikallisen ja maapalloistuvan maailman vuorovaikusta. Otan ja teen valokuvia, jotka kertovat tamperelaisten olevan yhtä kuvaamisenarvoisia kuin ketkä tahansa missä tahansa muualla maapallolla. Valokuvaan tamperelaisten kulttuurista itsetehostusta ja -puolustusta suhteessa monikansalliseen ja kansainväliseen, maapalloistuneeseen kuvaverkkoon. Miten he kokevat oman yhteisönsä, kotiseutunsa ja miten se näkyy heissä, sillä yhteisönsä jäseninä he ovat enemmän kuin yksilöinä.Samalla kuvaukset perustuvat universaaleihin, maailmanlaajuisiin arvoihin, joista on tullut erottamaton osa kansainvälisen yhteisön uskottavuutta ja hyväksyttävyyttä. Tällaisia luovuttamattomia arvoja ovat muun muassa ihmisoikeudet ja taiteenvapaus, joiden merkitys ei ole lainkaan niin itsestään maailmalla kuin Suomessa tai Pohjoismaissa. Suhde kansainvälisen ja paikallisen kuvayhteisön välillä inhimillistyy, koska suhdetta määrittävät oikeudet ja vapaudet kiistävät taiteen kansainvälisten keskusten kyvyn määrittää paikallisia kuvia, niiden merkityksiä ja tarinoita. Tamperelainen yhteisö toimii jäseniensä energisoivana ja motivoivana kokemuksena eikä kuluta heitä loppuun, jolloin Dokumenttiprojekti Tampere kutsuu esiin kuvattavien parhaita puolia innostaen heitä pitämään sinnikkäästi kiinni unelmistaan.
Dokumenttiprojekti Tampereen kuraattorina on toiminut vuosina 2003-2006 taidemaalari ja professori Timo Vuorikoski.
Kuvaan Projektissa suomalaisia kaupunkilaisia paikallisina ihmisinä kertomassa omaa tarinaansa omasta elämästään ja työstään juuri siellä missä he vaikuttavat. Nykytaiteen täytyy olla tekemisissä ympäröivä todellisuuden kanssa sekä käsitteellisesti että kokemuksellisesti: Projekti kertoo tämän ajan eurooppalaisista kaupunkilaisista heidän omilla kotiseuduillaan maapalloistuvan kuvayhteisön pohjoismaisella reunalla, kaukana kansainvälisen taiteen keskuksista.
Taiteellinen lähestymistapa rikastaa kuvaamaansa yhteisöä lisäämällä tamperelaisten omanarvontuntoa ja yhteenkuuluvuutta samalla kun Projektin näyttelyt niin kotimaassa kuin ulkomailla auttavat pärjäämään globaalissa kuvaverkossa. Luottamus omaan yhteisöön lisää turvallisuuden tunnetta ja kykyä kehitellä ja leikkiä uusilla ideoilla, jolloin yhteisön yksilöt voivat suhtautua avoimesti ja luovasti kilpailijoihinsa maapalloistuneessa kuvaverkossa.
Paikallisuus kansainvälisessä kuvaverkossaSuomessa on eletty murteiden suuren suosion aikaa. Ilmiö on eurooppalainen: mitä enemmän suomalaisia vaaditaan luopumaan tervasta, mämmistä ja salmiakista, sitä kiivaammin he pitävät niistä kiinni. 1990-luvulla alkanut Euroopan yhtenäistymiskehitys alkoi sulattaa ja samanlaistaa väestöjä kaikilla tasoilla hävittäen samalla niiden omimpia piirteitä. Oman säilyttämisestä tuli arvo samalla kun murreliikkeen voi nähdä myös reaktiona englanninkielen ylivaltaa vastaan. Nykyiselle murreliikkeelle on ominaista, että murretta voidaan käyttää vakavissakin yhteyksissä. Esimerkiksi Raamattua on käännetty Euroopassa monille murteille.
Murrebuumin tekee ymmärrettäväksi se, että Euroopan eri maat ovat nyt monella tapaa hyvin samanlaisia. Taiteilijoita voidaan vaihtaa maasta toiseen eikä enää välttämättä voida tunnistaa kuka tulee Espanjasta, Ranskasta tai vaikkapa Portugalista. Yhteinen visuaalinen kulttuurimme on vaihdettavissa Euroopan eri maiden kesken.
Muutos on merkinnyt Keski-Euroopan taloudellisesti ja kulttuurisesti voimakkaiden maiden kuten Saksan ja Iso-Britannian ja samalla myös Yhdysvaltojen ylivaltaa nykytaiteen asemassa. Maat pystyvät levittämään kulttuurinsa kaikkialle maailmaan, minkä lisäksi niillä on voimakkaimmat instituutiot tuottaa edellytyksiä saavuttaa heidän taiteilijoitaan ja näiden teoksia.
Tämä luo voimakkaiden maiden taiteilijoille myös mahdollisuuksia kritiikille sekä heidän itseilmaisussaan, teorioissaan että asemassaan nykytaiteessa. Nämä taiteilijat ovat paljon, näkyvästi ja voimakkaasti esillä viestinnänverkoissa kuten taidelehdissä, internetissä, kiertävissä näyttelyissä ja valtiontuenkäytössä. Heidän vahva asemansa antaa heille kyvyn näkyvään kritiikkiin omassa työssään heidän sitä halutessaan.
Mitä enemmän nykytaiteilija vaikuttaa kansainvälisen taidemaailman marginaalissa, kuten Suomessa, niin sitä vähemmän hänen työnsä saa huomiota maailman nykytaiteen keskuksissa. Taiteilijan uskottavuus ja menestys perustuvat paljolti niille institutionaalisille puitteille, jossa hänen työnsä tulee esille. Tällöin uskottavuus ja menestys kytkeytyvät myös hänen taloudelliseen asemansa, mistä syystä kansainvälisten, kansallisten ja kunnallisten instituutioiden tuki on elintärkeää taiteen reuna-alueilla.
Nykytaiteellista valtaa ja ylivaltaa ei ole kaikilla mailla, joten monet taiteilijat seuraavat taloudellisesti ja kulttuurisesti voimakkaiden maiden nykysuuntauksia. Tällä tavalla he uskovat pääsevänsä näissä maissa osaksi järjestäytyneen valokuvataiteeen ryhmiä, yksityisiä kokoelmia ja tutustumaan kuraattoreihin tai esittämään työtään yksityisissä gallerioissa ja museoissa. Tämä on yleisten kansainvälisten taidemarkkinoiden seuraamista, jolloin tekijät jakavat vallitsevat kansainväliset trendit. Näillä markkinoilla ei olla kiinnostuneita paikallisten kulttuurien mukaisista kielistä ja ilmaisuista, koska ne eivät ruoki ja innosta 1. luokan kansainvälistä kuvaverkostoa ja sen rakenteita sen vaatimalla tavalla. Paikallisuus on globaalin kuvaverkoston 2. luokkaa globaalin maailmantaiteen aikakaudella. Siksi paikallisista ilmaisuista ja kielistä ammentava työskentely ei myöskään motivoi taiteilijoita, koska heidän työllään ei ole mahdollisuutta tuotteistua riittävän tehokkaissa ja arvovaltaisissa gallerioissa ja museoissa tai vastaavan tasoisilla festivaaleilla kansainvälisissä taidekeskuksissa.
Paikallinen kuva kansainvälisillä valokuvafestivaaleilla ja suomalaisessa valokuvataiteessa
Valokuvataiteen globaalissa kuvaverkossa keskusten ja syrjäalueiden, 1. ja 2. luokan ongelmaan on vastattu luomalla maailmaan monia kymmeniä kansainvälisiä valokuvafestivaaleja erityisesti 1980-luvun lopulta lähtien. Uusin festivaaleista on Liettuassa järjestettävä Kaunas Photo Days, ja vanhin on puolestaan Arlesin Recontres Internationales de la Photographie, joka vietti toissa vuonna 35-vuotisjuhliaan. Festivaaleilla on ohjelmissaan näyttelyitä, luentoja, filmi/video/CD-ROM -katselmuksia, työpajoja, konferensseja, portfolio-arviointeja ja epämuodollista verkostoitumista.
Nyt kymmenet valokuvafestivaalit ovat nimenomaan eurooppalainen ilmiö, vaikka niitä on myös Latinalaisessa Amerikassa ja Pohjois-Amerikassa. Yksin Suomessa on kolme festivaalia: Lumo Jyväskylässä, Backlight Tampereella ja Helsinki Photography Festival Helsingissä. Kansainväliset valokuvafestivaalit taiteen suurkaupungeissa kuten Barcelonassa, Pariisissa, Madridissa tai Montrealissa ovat poikkeuksia, sillä useimmat niistä ovat pienissä ja valtavirrasta sivussa sijaitsevissa kaupungeissa kuten Arlesissa Ranskassa, Bratislavassa Slovakiassa tai Houstonissa USA:ssa. Monissa tapauksissa, kuten Arlesissa ja Houstonissa oli kyse yksinkertaisesti siitä, että perustajat asuivat kaupungeissa ja olivat osittain sieltä myös syntyisin: heistä valokuvafestivaalin kaltainen tapahtuma sopi hyvin heidän kotikaupunkiinsa ja toi tullessaan sekä kulttuurista että taloudellista hyötyä - jälkimmäinen taideturismin kautta.
Muissa tapauksissa festivaalien käynnistämisessä ja perustamisessa on ollut kyse ensisijaisesti taideturismista, mutta on ollut myös niitä tapauksia, joissa impulssina on ollut kulttuurinen itsetehostus ja itsepuolustus maapalloistuneessa kuvaverkossa. Esimerkiksi Bratislavan festivaali perustettiin tuomaan etualalle itäeurooppalaista valokuvaa samalla, kun esitettiin huomattavia töitä muulta. Taidemaailman keskittymistä hajauttava vaikutus on antanut mahdollisuuden kansainväliselle kuvayhteisölle nähdä tärkeää työtä, jota ei kohtaa missään muualla. Muun muassa Itä-Euroopan, kolmannen maailman ja muiden reuna-alueiden kuvat on otettu festivaaleilla vieraanvaraisemmin vastaan kuin taidemuseoissa.
Kansainvälisessä kontekstissa paikalliset ilmaisut ja kielet voidaan ymmärtää kulttuurisena itsetehostuksena ja -puolustuksena maapalloistuneessa kuvaverkossa. Paikallisyhteisöissä ja -ryhmissä on tavallisesti enemmän vapaaehtoista kiinnostusta - kulttuurisista ja taloudellisista syistä - omaan kulttuuriin ja sen ilmentymiin kuin kansainvälisten keskusten esille tuomiin globaaleihin trendeihin tai paikallisesti esiintuotuun kansainväliseen taiteeseen. Esimerkiksi Jyväskylässä vuonna 2004 15-vuotisjuhlaansa viettänyt Kansainvälisen valokuvataiteen triennaali LUMO on ylpeä siitä, että se on voinut tuottaa kaupunkilaisille nähtäväksi kansainvälisesti korkeatasoista valokuvaa. Valokuvataide on kuitenkin turhautunut yrityksissään inhimillistää lokaalin ja globaalin maailman vuorovaikutusta, sillä keskustan ja reuna-alueen välisen valtasuhteen kumoaminen on "ahdistavan usein onnistunut vain teorian, seminaarien ja näyttelyluettelotekstien osalta". (LUMO 2004, Näyttelyluettelo, s.9)
Tamperelaisena ja pirkanmaalaisena ja taiteilijana minun täytyy ottaa tämä ongelma huomioon. Taiteilijana minun on täytynyt löytää projekti, jolla on konkreettinen kosketuspinta ympäröivään todellisuuteen. Tämä ei ole enää vain taidemaailman vaan koko kotimaisessa yhteiskunnassa, Euroopassa ja maailmassa tapahtuvan muutoksen seuraamista ja sen näkemistä, miten taide voi olla tässä muutoksessa mukana.
"Pyrkimys uskottavien ja hyväksyttävien eurooppalaisten rakenteiden ja uuden tyyppisen epäterritoriaalisen suvereniteetin luomiseen on (…) ankkuroitava paikallisiin ja alueellisiin identiteetteihin, joiden merkitys on vain vahvistunut valtiollisten rakenteiden järkkyessä globalisaatiokehityksen vyöryessä vääjäämättömällä näyttävällä tavalla eteenpäin. Mutta tällaisen hankkeen on lisäksi perustuttava ylikansallisiin tai universaaleihin, maailmanlaajuisiin refleksiivisiin arvoihin, joista on tullut erottamaton osa niin sanotun kansainvälisen yhteisön legitimiteettiä." (Matti Wuori: Ihmisoikeudet maailmassa ja EU:n politiikka 2001, s. 12)
Dokumenttiprojekti Tampere - kotiseutu ympäröivänä todellisuutena
Paikallisten ilmaisujen ja kielten piirteiden voidaan katsoa nousevan kotiseudun käsitteestä. Kiinnittyminen kotiseutuun tarkoittaa sen tuntemista omaksi ja siellä viihtymistä. Myös hyvinvointi, onnellisuus ja kriittisyys luonnehtivat kotiseudun piirteitä - se ei ole pelkästään vain työtä tai asumista.
Ei ole kovin kauaa siitä, kun pelättiin, että Euroopan yhdentymisen myötä paikalliset ja alueelliset kulttuurit alkaisivat näivettyä. Samaa uskottiin globalisaatiosta: pääomien, tavaroiden, ihmisten ja ajatusten vyöryvät virrat yhdenmukaistaisivat meidät lopullisesti. Näyttää käyvän toisin. Paikalliset ja alueelliset kulttuurit elävät vahvaa nousua moniaalla.
Paikallisuus ja alueellisuus ovat nyt myönteisesti varautuneita sanoja, jotka toistuvat muun muassa eri viestinnänverkoissa yhä tiheämmin. Kotiseutu muodostuu monenlaisten verkkojen summasta ja se on yhtäaikaisesti sekä järkeä että tunnetta taiteen tapaan. Samalla se merkitsee hyvin erilaisia asioita eri ihmisille, jolloin se luo myös mahdollisuuden kriittisyyteen suhteessa omaan elinympäristöön ja sen ilmiöihin. Tänä päivänä taidetta myös halutaan - suorastaan vaaditaan - omiin arkiympäristöihin jo siinä määrin, että esteettiset arvot on vähitellen pakko ottaa huomioon myös ympäristön suunnittelussa.
Tamperelaisten valokuvaaminen paikallisuudesta käsin eri kaupunginosissa on mielenkiintoista, koska nykyisen tiedon mukaan ihmiset ovat yhä enemmän kiinnostuneita heitä ympäröivästä lähiyhteiskunnastaan ja itsestään sen ilmentäjinä. Aloitin Dokumenttiprojekti Tampereen vuoden 2003 alkupuolella. Tampereella on noin 70 valokuvauksellista kokonaisuutta muodostavaa kaupunginosaa, joista 15:sta (2003-2006) olen käynyt valokuvaamassa ihmisiä elämässä elämäänsä ja tekemässä työtänsä. Projekti vie vielä vuosia, ja kokoavan näyttelyn lisäksi tarkoituksenani on tehdä tästä myös valokuvakirja.
Tamperelaiset ovat kauniita!
Dokumenttiprojekti Tampere on taiteellinen prosessi, jossa tuotan paikallisia kuvia ja inhimillistän lokaalin ja globaalin maailman vuorovaikusta. Teen teoksia, jotka kertovat siitä, että Tampereella ollaan aivan yhtä kuvanarvoisia kuin missä tahansa muualla maapallolla. Valokuvaan tamperelaisten kulttuurista itsetehostusta ja -puolustusta suhteessa maapalloistuneeseen kuvaverkkoon. Miten he kokevat oman yhteisönsä, kotiseutunsa ja miten se näkyy heissä, sillä yhteisönsä jäseninä he ovat enemmän kuin yksilöinä.
Samalla kuvaukset perustuvat universaaleihin, maailmanlaajuisiin arvoihin, joista on tullut erottamaton osa kansainvälisen yhteisön uskottavuutta ja hyväksyttävyyttä. Tällaisia luovuttamattomia arvoja ovat muun muassa ihmisoikeudet ja taiteenvapaus, joiden merkitys ei ole lainkaan niin itsestäänselvää maailmalla kuin Suomessa tai Pohjoismaissa. Suhde globaalin ja lokaalin kuvaverkoston välillä inhimillistyy, koska suhdetta määrittävät oikeudet ja vapaudet kiistävät taiteen kansainvälisten keskusten kyvyn määrittää paikallisia kuvia, niiden merkityksiä ja tarinoita. Tamperelainen yhteisö toimii jäseniensä energisoivana ja motivoivana kokemuksena eikä kuluta heitä loppuun, jolloin Dokumenttiprojekti Tampere kutsuu esiin kuvattavien parhaita puolia innostaen heitä pitämään sinnikkäästi kiinni unelmistaan.
Kuvaan Projektissa suomalaisia kaupunkilaisia paikallisina ihmisinä kertomassa omaa tarinaansa omasta elämästään ja työstään juuri siellä missä he vaikuttavat. Nykytaiteen täytyy olla tekemisissä ympäröivä todellisuuden kanssa sekä käsitteellisesti että kokemuksellisesti: Projekti kertoo tämän ajan eurooppalaisista kaupunkilaisista heidän omilla kotiseuduillaan maapalloistuvan kuvayhteisön pohjoismaisella reunalla, kaukana kansainvälisen taiteen keskuksista. Taiteellinen lähestymistapa rikastaa kuvaamaansa yhteisöä lisäämällä tamperelaisten omanarvontuntoa ja yhteenkuuluvuutta samalla kun Projektin näyttelyt niin kotimaassa kuin ulkomailla auttavat selviytymään globaalissa kuvaverkossa. Luottamus omaan yhteisöön lisää turvallisuuden tunnetta ja kykyä kehitellä ja leikkiä uusilla ideoilla, jolloin yhteisön yksilöt voivat suhtautua avoimesti ja luovasti kilpailijoihinsa maapalloistuneessa kuvaverkossa.
Tällaisella taiteellisella työllä on turha kuvitella kumoavansa keskusten ja reuna-alueiden epätasa-arvoisuutta kuvaverkossa, yhteiskunnallis-poliittisessa elämässä tai eri yhteisöjen välillä, mutta se varmasti aktivoi ja luo omanarvontuntoa, jota tarvitaan tämän päivän tamperelais-pirkanmaalaises-suomalais-eurooppalais-maapalloisessa yhteisössä ja sen jäsenten elämässä. Ehkäpä täällä reuna-alueella, sivussa ja kaukana näkeekin paremmin kuin globaalin kuvaverkon ytimissä. Paikallisia aiheita käyttävien kuvien tuottamista ja esittämistä ei voi jättää viestintävälineiden tehtäväksi. Niiden näkökulma on edelleen informoiva ja tietopainotteinen ilman taiteen ainutlaatuista mahdollisuutta luoda tiedon ja tunteen suuria kiteymiä, joihin ei taiteen onnistuessa pysty koskaan paraskaan tiedotusväline tai tieteellinen tutkimus. Teen tätä projektia henkilökohtaisista lähtökodistani käsin, kun taas esimerkiksi kuvajournalisti työskentelee uutisorganisaatiolle, sanoma- tai aikakauslehdelle tukien toimeksiantajiensa identiteettiä. Taiteentekijänä olen itse vastuussa omista lähtökohdistani ja ideoistani. Tämä teksti on syntynyt työskentelyn myötä, ja alunperin aloitin valokuvaukset lähtien pelkästään kotiseudusta ja paikallisuudesta. Toivottavasti Projekti tuottaa nykyistä parempaa yhteisöllistä elämää ja taidetta. Tamperelaiset ovat kauniita!
KULTTUURIKOSKI – Tampere 2011
Tampereen kaupunki pyysi Kulttuuripääkaupunkihakemusta tehdessään 2005 – 2006 teoksia Dokumenttiprojekti Tampereesta, kts. Osa 1 sivu 3.
tampere2011hakemus_osa1.pdf (4.6 megatavua)
tamperehakemus2011_osa2.pdf (2.1. megatavua)
LÄHTEET JA KIRJALLISUUS
A.D. Coleman, kriitikko, What a Rough Beast? Towards a 21st-Century Photo Festival, luento Kaunas Photo Days -valokuvafestivaalin Visual Societes -konferenssissa, Kaunas, Liettua 18.9. 2004
Alejandro Castellote, kuraattori, haastattelu Taide-lehteen, kuvataiteilija-journalisti Jari Arffman, Lima, Peru, marraskuu 2002 LUMO 2004 -näyttelyluettelo, Luovan valokuvauksen keskus, Jyväskylä 2004
Matti Wuori, ihmisoikeusjuristi, Ihmisoikeudet maailmassa ja EU:n politiikka 2001, Euroopan parlamentin Vihreät, Brussels 2002 Murteiden suosio on eurooppalainen ilmiö, toimittaja Tuule Stenberg, Journalisti 3.9. 2005
Pekka Himanen, professori, Suomi 2020 - luova ja rikastava yhteisö, luento Tampereen yliopiston täydennyskoulutuksen Ennakoi ja toimi -koulutusohjelmassa, Tampere 16.2. 2006
Pekka Laaksonen, Suomen Kotiseutuliiton puheenjohtaja, Kenen kotiseutu? -avajaispuhe Suomen kotiseutuliittojen 55. valtakunnallisilla kotiseutupäivillä, Tampere 30.7. 2003
Sirpa Joenniemi, Tampereen Nykytaiteen museon kuvataideintendentti, haastattelu Taide-lehteen, kuvataiteilija-journalisti Jari Arffman, Tampere 29.10. 2004
Ulrich Haas-Pursiainen, kuraattori, haastattelu Taide-lehteen, kuvataiteilija-journalisti Jari Arffman, Tampere 12.10. ja 19.10. 2005